Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

§ 116 Henkilöstökertomus 2023

244Dno-2024-157

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Outi Udelius, henkilöstöpäällikkö, outi.udelius@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunnan henkilöstökertomus laaditaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT on vuonna 2021 päivittänyt suositusta henkilöstökertomuksen laadintaan ja vuoden 2023 osalta Kempeleen kunnan henkilöstökertomus on laadittu ja tunnusluvut esitetään suosituksen mukaisesti. Suosituksessa esitetään viisi kerättävää tunnuslukua, jotka voidaan kerätä valtakunnallisesti samalla tavalla. Kempeleen kunnassa suosituksen mukaiset tunnusluvut ja laskentatavat otetaan käyttöön vuoden 2023 henkilöstökertomuksessa.

Yleisesti kerättäviä ja raportoitavia tunnuslukuja ovat:

1)      Henkilötyövuosi (HTV2)

2)      Henkilöstön ikärakenne

3)      Vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus

4)      Sairauspoissaolot

5)      Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Suosituksen mukaisten tunnuslukujen lisäksi Kempeleen kunnan henkilöstökertomuksessa esitetään henkilöstömäärät prosesseittain, tietoa henkilöstön eläköitymisestä sekä yhteenveto joka toinen vuosi järjestettävästä henkilöstön työhyvinvointikyselystä.

Henkilöstömäärä 31.12.2023 oli 936, joista vakinaisia oli 754 (80,6 %) ja määräaikaisia 182 (19,4 %). Henkilöstömäärä ilmoitetaan 31.12. voimassa olevina palvelussuhteina pois lukien sivutoiminen henkilöstö ja kansalaisopiston tuntiopettajat. Vakinaisesta henkilöstöstä sivistys- ja vapaa-aikapalveluissa työskenteli 48,6 %, varhaiskasvatuksessa 32,3 %, hallintopalveluissa 12,6 % ja teknisissä palveluissa 6,5 %.

Henkilötyövuosia 31.12.2023 oli 926, joka sisältää myös sivutoimisen henkilöstön sekä kansalaisopiston tuntiopettajat. Henkilötyövuosia laskettaessa osa-aikainen henkilöstö muutetaan henkilötyövuodeksi osa-aikaprosenttia vastaavasti.

Henkilöstön keski-ikä vuonna 2023 oli 44,8 vuotta. Eniten henkilöstöä oli ikäryhmässä 45-49-vuotiaat 16,8 %. Henkilöstöstä alle 30-vuotiaita oli noin 9,3 % ja yli 60-vuotiaita oli noin 10,7 %.

Vuonna 2023 alkoi 100 vakinaista palvelussuhdetta ja päättyi 57. Vaihtuvuusprosentti oli 20,8 % suhteessa 31.12.2023 vakinaisen henkilöstön määrään (754 hlöä). Päättyneistä palvelussuhteista 17 päättyi eläköitymiseen ja 40 muista syistä.

Vuoden 2023 henkilöstökertomuksessa sairauspoissaolot ilmoitetaan keskimäärin kalenteripäivää per henkilötyövuosi, joka eroaa aikaisempina vuosina käytössä olleesta ilmoitustavasta päivää per henkilö. Näin ollen tiedot eivät ole vertailukelpoisia tältä osin. Sairauspoissaoloprosentti lasketaan sairauspoissaolojen osuutena teoreettisesta säännöllisestä työajasta.

Suurin sairauspoissaolojen diagnoosiryhmä vuonna 2023 oli mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet muodostivat toiseksi suurimman diagnoosiryhmän. Osaltaan diagnosoitujen poissaolon määrien lisääntymiseen vaikuttaa omailmoituspoissaolokäytännön muutos alkuvuodesta 2023. Muutoksen myötä omaimoituspoissaoloa on voinut käyttää vain poissaolon syyn ollessa kuume/flunssa, vatsatauti tai migreeni.

Kunnan koko henkilöstöä tarkasteltaessa vuonna 2023 sairauspoissaolopäiviä oli yhteensä 18 840 kalenteripäivää. Sairauspoissaoloprosentti oli 7,4 %. Sairauspoissaoloja oli keskimäärin 20,3 päivää per henkilötyövuosi. Nolla päivää sairastaneita oli 22,8 % henkilöstöstä. Nollapäivää sairastaneisiin lasketaan mukaan henkilöt, kenellä kalenterivuoden aikana on yli kuusi työkuukautta.

Sairauspoissaoloissa prosesseittain ja alaprosesseittain tarkasteltuna eniten poissaolopäiviä oli varhaiskasvatuksessa 30,7 pv/htv sairauspoissaoloprosentin ollessa 11,1 % ja ateria- ja puhdistuspalveluissa 27,1 pv/htv, sairauspoissaoloprosentin ollessa 10 %. Vähiten poissaoloja oli hallintopalveluiden muissa hallintopalveluissa 11,8 pv/htv, sairauspoissaoloprosentin ollessa 4,5 % sekä opetuksessa 14,2 pv/htv, sairauspoissaoloprosentin ollessa 5 %.  

Osaamisen kehittämisestä raportoidaan koulutuspäivät, jotka ilmoitetaan yhteensä sekä per vakituinen henkilöstö 31.12. Yksi koulutuspäivä (6 h) voi koostua useasta vähintään tunnin kestävästä koulutusjaksosta. Koulutuspäiviä henkilöstölle kertyi vuonna 2023 yhteensä 1 330 päivää, joka on 1,8 päivää per vakituinen henkilö.

Työhyvinvointikysely toteutetaan Kempeleen kunnassa kahden vuoden välein Kevan sähköisenä kyselynä. Viimeisin kysely on toteutettu helmikuussa 2024. Kyselyyn vastasi 483 työntekijää/viranhaltijaa ja kyselyn vastausprosentti oli 58,3 %.

Työhyvinvointikyselyn tulokset ovat aikaisempien vuosien tapaan kokonaisuudessaan hyvät. Verrokkikuntiin nähden tulokset ovat hyvät ja erot pieniä. Eroa verrokkikuntiin on jonkin verran aihealueissa työhön liittyvät tuntemukset, lähiesihenkilötyö ja käsitys työnantajasta. Kyselyn mukaan yli 90 % Kempeleen kunnan työntekijöistä on innostunut työstään ja tuntee itsensä vahvaksi ja tarmokkaaksi viikoittain ja 86 % henkilöstöstä suosittelisi Kempeleen kuntaa työnantajana tuttavalleen. Selkein ero aiempaan kyselyyn ja verrokkikuntiin on tietoisuudessa organisaation toimintavasta, jonka mukaan toimitaan, kun työntekijän työkyky on vaarassa. Vuoden 2022 kyselyssä 59,6 % henkilöstöstä on ollut tietoinen toimintatavasta, kun vuoden 2024 kyselyn mukaan toimintatavoista tietoisia ovat 71,2 % henkilöstöstä. Verrokkikunnissa vastaava luku on 59,2 %.

Resurssivaliokunta (19.3.2024):
Resurssivaliokunta merkitsee henkilöstökertomuksen 2023 tiedoksi ja kiittää henkilöstöpäällikköä kattavasta esittelystä.

Valmistelija

  • Outi Udelius, henkilöstöpäällikkö, outi.udelius@kempele.fi

Talousjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen 2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)