Kunnanhallitus, kokous 29.5.2023

§ 222 Hallintosihteerin viran lakkauttaminen

244Dno-2023-350

Valmistelija

  • Toni Saranpää, hallintojohtaja, toni.saranpaa@kempele.fi

Perustelut

Kunnanjohdon hallinnossa on avoin hallintosihteerin virka. Virkaa on hoidettu osa-aikaisesti vuoden 2022 syksyllä ja virka on ollut täyttämättä vuoden 2023 aikana. Viran tehtävät on hoidettu sisäisin järjestelyin kuluvan vuoden ajan.

Hallintosihteerin viran tehtäviin kuuluvat toimielinten päätöksentekoon liittyvät valmistelutehtävät, viestinnän ja kriisiviestinnän tehtävät sekä kunnanjohdon taloushallinnon tehtävät. Puuttuvaa henkilöstöresurssia on kunnanjohdossa korvattu määräaikaisella palvelusihteerillä. Vuoden 2023 sisäisten järjestelyiden kautta on todettu, etteivät hallintosihteerin tehtävät merkittävästi eroa vaativuudeltaan tai luonteeltaan muista tehtävistä, jotka kunnanjohdon hallinnossa kuuluvat palvelusihteerien virkatehtäviin. Hallintosihteerin viran täyttäminen ei siten ole tarkoituksenmukaista, koska eri virkanimikkeiden tulisi perustua vaativuudeltaan ja luonteeltaan erilaisiin virkatehtäviin. Hallintosihteerin virka on näin ollen syytä lakkauttaa, ja syntyvää resurssitarvetta varten tulee perustaa uusi virka.

Hallintosäännön 6 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus päättää lakkauttaa hallintosihteerin viran.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talousjohtaja