Kunnanhallitus, kokous 2.10.2023

§ 330 Talousarvio 2024 / I-vaihe

244Dno-2023-526

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Yksiköt ovat syöttäneet I-vaiheen talousarviolukunsa järjestelmään ja näistä on koostettu koko kunnan talousarvio. Talousarvion alustavien lukujen mukaan talousarvio on alijäämäinen n. 2 milj. euroa. Lisäksi I-vaiheeseen on koottu investointiesitykset vuodelle 2024. I-vaiheen perusteella kunnanhallitus antaa raamin talousarvion II-vaiheeseen.

Talousarvion I-vaiheesta järjestetään yhteisesittely resurssivaliokunnalle ja palveluvaliokunnalle. Yhteisesittelyssä käsitellään yksiköiden käyttötalousluvut, koko kunnan talousarvio, henkilöstöesitykset ja alustava investointilistaus. Talousarvioesittelyiden perusteella valiokunnat antavat ohjauksensa talousarvioraamin asettamiseen.

Valiokunnan ohjaus:

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimintatuotoissa on havaittavissa iso muutos alaspäin johtuen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksesta 1.3.2023.
Varhaiskasvatuksen kaikista kuluista 59% on henkilöstökuluja, joista suurin osa selittyy lain vaatimuksilla. Palveluvaliokunta katsoo, että talousarvioon 2024 esitetyt resurssilisäykset ovat perusteluja paitsi lain vaatimusten täyttämiseksi, myös varhaiskasvatuksen hyvän laadun varmistamiseksi.

Vapaa-aikapalvelut
Kempele on edelleen kasvava lapsimyönteinen kunta. Esitetyt resurssilisäykset vapaa-ajan palveluihin talousarvion 2024 osalta ovat valiokunnan mielestä hyvin perusteltuja. Lisäykset vaikuttavat suoraan yleisesti kuntalaisten elämänlaatuun ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. 

Sivistystoimi
Palveluvaliokunta merkitsi sivistystoimen tarpeet tiedoksi. Valiokunta sai hyvät ja perusteelliset esitykset koulujen rehtoreilta. Valmistelua jatketaan edelleen.

 

Valmistelija

Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Yksiköt ovat syöttäneet I-vaiheen talousarviolukunsa järjestelmään ja näistä on koostettu koko kunnan talousarvio. Talousarvion alustavien lukujen mukaan talousarvio on alijäämäinen n. 2 milj. euroa. Lisäksi I-vaiheeseen on koottu investointiesitykset vuodelle 2024. I-vaiheen perusteella kunnanhallitus antaa raamin talousarvion II-vaiheeseen.

Talousarvion I-vaiheesta järjestetään yhteisesittely resurssivaliokunnalle ja palveluvaliokunnalle. Yhteisesittelyssä käsitellään yksiköiden käyttötalousluvut, koko kunnan talousarvio, henkilöstöesitykset ja alustava investointilistaus. Talousarvioesittelyiden perusteella valiokunnat antavat ohjauksensa talousarvioraamin asettamiseen.

Yhteisesittelyn jälkeen ateria- ja puhdistuspalvelut, tietohallinto ja tilapalvelut esittelevät talousarvionsa ja toiminnalliset suunnitelmat vuodelle 2024 resurssivaliokunnalle.

Resurssivaliokunta (26.9.2023):
Resurssivaliokunta merkitsee saamansa esittelyt talousarviosta 2024 tiedoksi. Resurssivaliokunta kiittää ateria- ja puhdistuspalvelupäällikköä, tietohallintopäällikköä ja kiinteistöpäällikköä kattavista talousarvioesityksistä. Resurssivaliokunta ohjaa, että kunnan yksiköissä käytäisiin vielä toimintakulujen luvut läpi siten, että toimintakulujen kokonaiskasvu saataisiin laskettua I-vaiheen esitetystä 6%:sta 5%:een, ja että toimintakuluissa olisi mukana vain välttämättömimmät kustannukset. 

Valmistelija

  • Juho Leppänen, talousjohtaja, juho.leppanen@kempele.fi

Perustelut

Yksiköt ovat syöttäneet I-vaiheen talousarviolukunsa talousarviojärjestelmään ja näistä on koostettu koko kunnan talousarvio. Talousarvion I-vaihe on alijäämäinen n. 3 milj. euroa. Alijäämää selittää suurelta osin se, että verotulot laskevat ensi vuonna arviolta n. -4 %:a (1,9 milj. euroa.). Verotulojen lasku johtuu siitä, että ensi vuonna verotuloista poistuvat vielä vuonna 2023 maksetut hyvinvointialueuudistuksesta johtuvat poikkeukselliset veroerät (ns. verohännät).  Ulkoiset toimintakulut kasvavat n. 6 % (4,2 milj. euroa). Toimintatuotot laskevat -5,1 % lähinnä yrittystonttien myyntiarvion ja varhaiskasvatusmaksujen alentumisen vuoksi. Valtionosuudet kasvavat 6,1 % (1,3 milj. euroa).

Alustavassa investointilistauksessa nettoinvestointeja on ensi vuodelle n. 20,8 milj. euroa. Korkeat investoinnit johtavat väistämättä voimakkaaseen velkamäärän kasvuun, sillä tulorahoitus jää hyvin pieneksi johtuen alijäämäisestä käyttötaloudesta. Lainakanta kasvaisi n. 15,6 milj. eurolla n. 720 euroa/asukas. Suurimmaksi haasteeksi muodostuu se, että tulorahoitus ei riitä lainanhoitokuluihin.

Talousarvion I-vaiheen perusteella kunnanhallitus antaa raamin ja ohjaukset talousarvion jatkovalmisteluun.

Resurssivaliokunta (26.9.2023):
Resurssivaliokunta merkitsee saamansa esittelyt talousarviosta 2024 tiedoksi. Resurssivaliokunta kiittää ateria- ja puhdistuspalvelupäällikköä, tietohallintopäällikköä ja kiinteistöpäällikköä kattavista talousarvioesityksistä. Resurssivaliokunta ohjaa, että kunnan yksiköissä käytäisiin vielä toimintakulujen luvut läpi siten, että toimintakulujen kokonaiskasvu saataisiin laskettua I-vaiheen esitetystä 6%:sta 5%:een, ja että toimintakuluissa olisi mukana vain välttämättömimmät kustannukset.

Palveluvaliokunta (26.9.2023):
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimintatuotoissa on havaittavissa iso muutos alaspäin johtuen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksesta 1.3.2023. Varhaiskasvatuksen kaikista kuluista 59% on henkilöstökuluja, joista suurin osa selittyy lain vaatimuksilla. Palveluvaliokunta katsoo, että talousarvioon 2024 esitetyt resurssilisäykset ovat perusteluja paitsi lain vaatimusten täyttämiseksi, myös varhaiskasvatuksen hyvän laadun varmistamiseksi.

Vapaa-aikapalvelut
Kempele on edelleen kasvava lapsimyönteinen kunta. Esitetyt resurssilisäykset vapaa-ajan palveluihin talousarvion 2024 osalta ovat valiokunnan mielestä hyvin perusteltuja. Lisäykset vaikuttavat suoraan yleisesti kuntalaisten elämänlaatuun ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. 

Sivistystoimi
Palveluvaliokunta merkitsi sivistystoimen tarpeet tiedoksi. Valiokunta sai hyvät ja perusteelliset esitykset koulujen rehtoreilta. Valmistelua jatketaan edelleen.

Talousjohtaja:
Ehdotan, että resurssivaliokunnan ohjauksen mukaisesti kunnanhallitus asettaa talousarvion jatkovalmistelun raamiksi ulkoisten toimintakulujen kokonaiskasvuksi 5 %:a ja ohjaa, että talousarvion käyttötalous- ja investointiosaan otetaan vain välttämättömimmät menolisäykset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen. Toimintakulujen kokonaiskasvun rajaaminen 5 %:n tasolle valmistellaan kunnanjohtajan ja talousjohtajan johdolla, ja tarvittavat menokasvujen leikkaukset kohdennetaan niihin talousarviokohtiin, joissa peruste kustannuksen muodostumiselle ei ole lakisääteisesti pakollinen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)