Perustelut
Uusi rakentamislaki 751/2023 on astunut voimaan 1.1.2025. Rakentamislain 17 § mukaan kunnassa on oltava rakennusjärjestys. Rakentamislain 28 §:ssä todetaan, että kunnan tulee muuttaa rakennusjärjestys rakentamislain mukaiseksi ja muutoksen on oltava voimassa 1.1.2027 mennessä.
Rakennusjärjestyksessä voidaan antaa paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla kiinteistönomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia. Rakennusjärjestyksessä olevaa määräystä ei saa soveltaa, jos yleis- tai asemakaavassa taikka Suomen rakentamismääräyskokoelmassa julkaistussa määräyksessä määrätään asiasta toisin.
Lisäksi kunta voi alueidenkäyttölain 16 § mukaan rakennusjärjestyksessä osoittaa suunnittelutarvealueeksi myös alueen, jolla sen sijainnin vuoksi on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai ympäristöhaittojen vuoksi on tarpeen suunnitella maankäyttöä.
Nykyinen Kempeleen kunnan rakennusjärjestys on kunnanvaltuuston 31.1.2002 hyväksymä ja se on tullut voimaan 1.2.2002. Rakennusjärjestyksen uudistaminen käynnistettiin kunnanhallituksen päätöksellä 12.12.2011 § 388. Lisäksi rakennusjärjestyksen III LUVUN 6 §:n määräys Suunnittelutarve-alueet Kempeleen kunnassa määrättiin olemaan erillisenä voimassa, kunnes uusi rakennusjärjestys on saanut kokonaisuudessaan lainvoiman. Tämä määräys saatettiin voimaan valtuuston erillisellä päätöksellä 19.12.2011 § 117. Tarkistamisen perusteena olivat lainsäädännön ja kuntaorganisaation muutokset. Tämä uudistamisprosessi on jäänyt kesken.
Kempeleen rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteena on päivittää voimassa ollut rakennusjärjestys ja huomioida muuttuneet säännökset erityisesti rakentamislain osalta. Nykyinen rakennusjärjestys toimii sisällöllisenä pohjana muutokselle. Kuntaliitto on julkaissut rakennusjärjestyksen uuden mallirungon, jonka soveltuvuutta arvioidaan muutostyön yhteydessä. Uudistamistyötä valmistelee kunnanjohtajan asettama työryhmä johtavan rakennustarkastajan johdolla. Viranhaltijatyönä valmisteltu luonnos viedään valiokuntien ohjattavaksi ennen julkista kuulemista. Rakentamislain 15 §:n mukaan rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto.
Rakennusjärjestyksen uudistamisen vuorovaikutusmenettely toteutetaan kaavojen valmisteluprosessissa vakiintuneen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) pohjalta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan rakennusjärjestyksen laadintatyön lähtökohdista ja tavoitteista, vaikutustenarvioinnin järjestämisestä sekä vuorovaikutus- ja päätöksentekomenettelyistä. Kempeleen rakennusjärjestyksen uudistamisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman on kokouksen liitteenä.
Tekninen johtaja:
Ehdotan että, että Kempeleen rakennusjärjestyksen uudistaminen käynnistetään ja työn vuorovaikutusta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.