Kunnanhallitus, kokous 23.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 49 Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Metsärinteen asuinalueen laajennus / Luonnosvaiheen kuuleminen

244Dno-2021-306

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaija Muraja, kaavoittaja, kaija.muraja@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunta on ryhtynyt valmistelemaan Kempeleen asemakaavan muutosta ja laajennusta Ylikylän Haapamaan (105/017) ja Ketolanperän (206/018) tilasto- ja pienalueille. Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 51 § edellyttää, että asemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla kunnan kehityksen edellyttämällä tavalla. Kaavamuutokseen on ryhdytty Kempeleen kunnan toimesta.

Kunta on hankkinut maa-alueita Metsärinteen itäosan ja Ketolanperäntien väliseltä rakentamattomalta alueelta. Alueelle on teetetty viitesuunnitelma ja luontoselvitys. Kempeleen kunnan kaavoituskatsauksissa on vuodesta 2011 lähtien esitetty Metsärinteen asuinalueen laajennusta tulevana kaavahankkeena. Valtuustoaloitteessa 13.11.2017 § 123 on kiirehditty Metsärinteen kaavoitusta. Lisäksi yksityisiltä maanomistajilta on saatu kaksi kaavoitusaloitteita sekä useita tiedusteluja asemakaavan muuttamiseksi tai laajentamiseksi omistamilleen maille. Maanomistajakyselyllä 16.12.2019 - 16.1.2020 on selvitetty alueen maanomistajien mielipiteitä ja odotuksia alueen käytöstä ja kehittämisestä.

Asemakaavan tavoitteena on jatkaa Hovinmetsäntietä Ketolanperäntiehen asti, ja laatia siihen tukeutuvalle alueelle asemakaava. Lisäksi tavoitteena on selvittää Hakolankujan ja Keinäsentien rakennettujen alueiden tiivistämisen ja kunnallistekniikan kehittämisen edellytyksiä. Tarkastelujen pohjalta määritellään tarkoituksenmukainen ja yhtenäinen alue, jolle asemakaavaa muutetaan ja laajennetaan.

Suunnittelualue sijaitsee Hovinmetsäntien ja Ketolanperäntien välisellä alueella. Tarkastelualueeseen sisältyvät asemakaavakorttelit 17070-17073 sekä niihin liittyvät katu- ja viheralueet. Tarkasteltavan alueen pinta-ala on noin 63 ha, josta olemassa olevaa asemakaavaa noin 6 ha. Kaava-alueen rajaus tarkentuu asemakaavaprosessin kuluessa.

Kaavahankkeen lähtökohtia, vuorovaikutusta ja aikataulua on esitelty kokouksen liitteenä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

Kaavoittaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus tekee myönteisen päätöksen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen käynnistämisestä liiteaineiston osoittamalle tarkastelualueelle ja hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoittajan ehdotuksen.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelut

Kempeleen kunnanhallitus on kokouksessaan 8.3.2021 päättänyt käynnistää Kempeleen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen Ylikylän Haapamaan (105/017) ja Ketolanperän (206/018) tilasto- ja pienalueille. Kaavasuunnittelija Juha Auno esittelee kokouksessa kaavahanketta ja keskustellaan hankeen jatkotoimenpiteistä.

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (13.4.2021):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että kaavoitusta vietäisiin eteenpäin kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Juha Auno, kaavasuunnittelija, juha.auno@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunnanhallitus on kokouksessaan 8.3.2021 päättänyt käynnistää Kempeleen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen Ylikylän Haapamaan (105/017) ja Ketolanperän (206/018) tilasto- ja pienalueille. 

Yhteisöllisyysvaliokunta (20.4.2021):

Valiokunta merkitsee asian tiedoksi, kaavoitusta voidaan viedä eteenpäin kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti.

Todetaan, että esteellinen Sari Janatuinen (asianosaisena lähiomainen) ei ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun.

Valmistelija

Juha Auno, kaavasuunnittelija, juha.auno@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunnanhallitus on kokouksessaan 8.3.2021 päättänyt käynnistää Kempeleen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen Ylikylän Haapamaan (105/017) ja Ketolanperän (206/018) tilasto- ja pienalueille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 17.3. – 16.4.2021. Suunnittelun tavoitteena on selvittää rakennettujen alueiden tiivistämisen ja kunnallistekniikan kehittämisen edellytyksiä. Yksityisiltä maanomistajilta on tullut kaavoitusaloitteita ja muita toiveita rakentamisen tai muun maankäytön kehittämiseksi alueella. Kaksi kaavarunkovaihtoehtoa on ollut esillä yleisötilaisuudessa 7.6.2023 ja nettisivuilla. Valiokunnalle esitetään kaavarakenteesta saatua palautetta.

Tarkoituksenmukaisen ja yhtenäisen asemakaavoitettavan alueen muodostaminen edellyttää maankäyttösopimuksia, joiden periaatteiden määrittämiseen haetaan elinvoimavaliokunnan ohjausta.

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (31.10.2023):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että maankäyttösopimuksissa kaavakorvaus olisi 35 % maanarvon noususta ja että jos tilanne poikkeaa maapoliittisesta ohjelmasta, korvaus olisi 40 %. 

Valmistelija

Kaija Muraja, kaavoittaja, kaija.muraja@kempele.fi

Perustelut

Kempeleen kunnanhallitus on kokouksessaan 8.3.2021 päättänyt käynnistää Kempeleen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen Ylikylän Haapamaan (105/017) ja Ketolanperän (206/018) tilasto- ja pienalueille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 17.3. – 16.4.2021.

Asemakaavan tavoitteena on jatkaa Hovinmetsäntietä Ketolanperäntiehen asti, ja laatia siihen tukeutuvalle alueelle asemakaava. Lisäksi tavoitteena on selvittää Hakolankujan ja Keinäsentien rakennettujen alueiden tiivistämisen ja kunnallistekniikan kehittämisen edellytyksiä. Yksityisiltä maanomistajilta on tullut kaavoitusaloitteita ja muita toiveita rakentamisen tai muun maankäytön kehittämiseksi alueella.

Kaksi kaavarunkovaihtoehtoa on ollut esillä yleisötilaisuudessa 7.6.2023. Kaavarungoista saadun palautteen perusteella on laadittu kaavarunkosynteesi, jonka aineisto on ollut nähtävillä 18.12.2023 – 31.1.2024. Tarkoituksenmukaisen ja yhtenäisen asemakaavoitettavan alueen muodostaminen alueelle edellyttää maankäyttösopimuksia, joiden periaatteiden määrittämiseen on haettu ohjausta elinvoimavaliokunnalta 31.10.2023 § 94. Nimistötoimikunta 20.9.2023 on esittänyt nimiä kaavarunkosynteesissä esitetyille kaavakaduille ja puistoille.

Valiokunnalle esitetään kaavarunkovaiheessa saatua palautetta ja palautteen pohjalta laadittua alustavaa asemakaavaluonnosta. Valiokunnalta pyydetään ohjausta kaavaluonnoksessa ja asemakaavan jatkosuunnittelussa huomioon otettavaksi.

Valiokunnan ohjaus:

1. Palveluvaliokunta toivoo tarkempaa selvitystä Ketolanperäntien läpikulkuliikenteestä jo luonnosvaiheessa. Palveluvaliokunta pitää tietä maantie-tasoisena, koska siinä on läpikulkuliikennettä naapurikuntiin.

2. Palveluvaliokunta ohjaa varaamaan kaksi omakotitalotonttia ja kaksi paritalotonttia suunniteltuun kortteliin 17073 tontille 1. 

3. Palveluvaliokunta ohjaa rakentamaan koululaisten turvallisuutta parantavan pyörätien mahdollisimman pian. Tavoitteena on saada myöhemmin pyörätien yhteyteen rakennettua myös autotie.

Esteellisyys

Puheenjohtaja Minna-Maaria Sipilä, puheenjohtajana ohjauksen ajan toimi vpj Leena Askeli.

Valmistelija

Eemeli Nurmi, eemeli.nurmi@kempele.fi

Yhteisöllisyysvaliokunta (19.11.2024):
Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa seuraavasti:

1. Ketolanperäntien kaavamerkintä (katu vs maantie)? Yhteisöllisyysvaliokunnalla oli asiasta näkökulmia puolesta ja vastaan.

2. Yhtiömuotoisen asuinrakentamisen osoittaminen kortteliin 17013? Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa, että kortteliin rakennetaan omakotitaloja.

3. Hovinmetsäntien jatkeen kohtalo? Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa, että jatketaan Ketolanperäntielle asti.

Resurssivaliokunta (26.11.2024):
Resurssivaliokunta merkitsee Kempeleen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen sekä Metsärinteen asuinalueen laajennuksen alustavan asemakaavaluonnoksen esittelyn tiedoksi. Resurssivaliokunta ohjaa seuraavaa:

1. Ketolanperäntie säilytetään maantienä

2. Yhtiömuotoinen asuminen voidaan sallia kortteliin 17073, mikäli yhtiömuotoiselle asumiselle on kysyntää

3. Hovimetsäntien jatke olisi tärkeää rakentaa yhdellä kertaa valmiiksi.

Resurssivaliokunta edellyttää, että hulevesiasiat huomioidaan kaavoituksessa. 

Elinvoimavaliokunta (26.11.2024):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että kaavaluonnoksen laatimisessa pysytään esitetyissä rajoissa ja pyritään säilyttämään Ketolanperäntie ELY:n tienä, koska perusteet kadun perustamiselle ovat puutteelliset. 

Alueen rakentamisen tiiviys ohjattiin pysymään samalaisena koko alueella, jolloin ei yhdelle korttelille mahdollistettaisi tiiviimpää rakentamista. 

Elinvoimavaliokunta pitää tärkeänä, että Hovimetsäntien jatko mahdollistetaan Ketolanperäntielle saakka. 

Mahdolliset ohjauksesta poikkeavat näkemykset:

Valmistelija

  • Kaija Muraja, kaavoittaja, kaija.muraja@kempele.fi

Perustelut

Metsärinteen asuinalueen laajennuksen asemakaavamuutosta ja laajennusta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 17.3.-16.4.2021. Kuulemisaikana pyydettiin lausunnot viranomaisilta ja muilta kaavahankkeen osallisilta. OAS:sta saapui kolme viranomaislausuntoa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Oulun seudun ympäristötoimelta ja Kempeleen Vesihuolto Oy:ltä, Käpy–koordinaattorin huomiot ja kaksi osallisten mielipidettä. OAS-vaiheessa viranomaiset huomauttivat luontoselvityksen täydentämisen, meluselvityksen, pohjavesialueen ja mahdollisten happamien sulfaattimaiden huomioimisen tarpeesta sekä vesihuollon ET-tonttien ja johtoaluevarausten tarpeellisuudesta. Kävely-pyöräily-auditointi suositteli rakenteen sisällä kulkevia erillisiä pyöräteitä. Saapuneet mielipiteet koskivat alueella olevan ja alueeseen rajautuvan maatalous- ja elinkeinotoiminnan huomioimista kaavasuunnittelussa.

Elinvoimavaliokunta (13.4.2021):
Elinvoimavaliokunta ohjasi, että kaavoitusta vietäisiin eteenpäin kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. 

Yhteisöllisyysvaliokunta (20.4.2021):
Valiokunta merkitsee asian tiedoksi, kaavoitusta voidaan viedä eteenpäin kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti.
Todetaan, että esteellinen Sari Janatuinen (asianosaisena lähiomainen) ei ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun.

Ensimmäisten selvitysten ja maanomistajakyselyn 2019 tietojen perusteella valmisteltiin kaavarunkovaihtoehdot VE1 ja VE2, joita esiteltiin yleisötilaisuudessa 7.6.2023. Kaavarunkosynteesistä järjestetystä maanomistajakyselystä 18.12.2023 - 31.1.2024 on saatu runsaasti maanomistajapalautetta alueen luontoarvoista, liikenneratkaisuista ja niiden vaikutuksista, rakennuspaikkatoiveista ja kaavarajauksesta. Hankkeeseen on laadittu lisää selvityksiä: Metsärinteen liikennejärjestelmä, luontoselvitykset, lepakkokartoitus, hulevesitarkastelu, rakennettavuusselvitys, meluselvitys ja inventointikohteen arvottaminen. Luonnoksen valmistelun aikana on pidetty maanomistajaneuvotteluja sekä työneuvottelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Liikenne -vastuualueen kanssa sekä Kempeleen Vesihuolto Oy kanssa.
-------------------
Tarkoituksenmukaisen ja yhtenäisen asemakaavoitettavan alueen muodostaminen alueelle edellyttää maankäyttösopimuksia, joiden periaatteiden määrittämiseen on haettu elinvoimavaliokunnalta ohjausta. 

Elinvoimavaliokunta (31.10.2023):
Elinvoimavaliokunta ohjasi, että maankäyttösopimuksissa kaavakorvaus olisi 35 % maanarvon noususta ja että jos tilanne poikkeaa maapoliittisesta ohjelmasta, korvaus olisi 40 %.
-------------------
Alustavan kaavaluonnoksen jatkosuunnitteluun on saatu valiokunnilta ohjausta. Erityisesti ohjausta on pyydetty 1) Ketolanperäntien roolin (maantie vai katu) määrittämiseksi, 2) yhtiömuotoisen asuinrakentamisen osoittamiseksi sekä 3) Hovinmetsäntien jatkeen ratkaisemiseksi asemakaavassa.

Palveluvaliokunta (19.10.2024):
1. Palveluvaliokunta toivoo tarkempaa selvitystä Ketolanperäntien läpikulkuliikenteestä jo luonnosvaiheessa. Palveluvaliokunta pitää tietä maantie-tasoisena, koska siinä on läpikulkuliikennettä naapurikuntiin.
2. Palveluvaliokunta ohjaa varaamaan kaksi omakotitalotonttia ja kaksi paritalotonttia suunniteltuun kortteliin 17073 tontille 1. 
3. Palveluvaliokunta ohjaa rakentamaan koululaisten turvallisuutta parantavan pyörätien mahdollisimman pian. Tavoitteena on saada myöhemmin pyörätien yhteyteen rakennettua myös autotie.

Yhteisöllisyysvaliokunta (19.11.2024):
Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa seuraavasti:
1. Ketolanperäntien kaavamerkintä (katu vs maantie)? Yhteisöllisyysvaliokunnalla oli asiasta näkökulmia puolesta ja vastaan.
2. Yhtiömuotoisen asuinrakentamisen osoittaminen kortteliin 17013? Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa, että kortteliin rakennetaan omakotitaloja.
3. Hovinmetsäntien jatkeen kohtalo? Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa, että jatketaan Ketolanperäntielle asti.

Resurssivaliokunta (26.11.2024):
Resurssivaliokunta merkitsee Kempeleen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen sekä Metsärinteen asuinalueen laajennuksen alustavan asemakaavaluonnoksen esittelyn tiedoksi. Resurssivaliokunta ohjaa seuraavaa:
1. Ketolanperäntie säilytetään maantienä
2. Yhtiömuotoinen asuminen voidaan sallia kortteliin 17073, mikäli yhtiömuotoiselle asumiselle on kysyntää
3. Hovimetsäntien jatke olisi tärkeää rakentaa yhdellä kertaa valmiiksi.
Resurssivaliokunta edellyttää, että hulevesiasiat huomioidaan kaavoituksessa. 
-------------------
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 59 ha, josta olemassa olevaa asemakaavaa noin 6 ha. Kaavarajauksen alueella olemassa olevia asuinrakennuspaikkoja on nykyisessä asemakaavassa 12 kpl ja 13 kpl sen ulkopuolella. Asemakaavalla muodostetaan 99 erillispientalojen (AO) tonttia (joista 77 kpl uusia), 4 yhtiömuotoisten pientalojen tonttia (AP), 1 erillispientalojen sekä rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten tontti (AOR), 1 maatilojen talouskeskusten alue sekä 2 palvelujen ja asumisen tonttia (PA). Lisäksi muodostuu liikennealueita, lähivirkistysalueita (VL), leikkipuistoja (VK) ja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia alueita (ET). AO-tontit ovat kooltaan noin 1000-2000 m2 suuruisia, AP-tontit 1400 m2, AOR-tontti 4300 m2 ja AM-tontti noin 4 ha suuruisia. Kunnan omistukseen muodostuu 40 AO-tonttia, 4 AP-tonttia, 1 AOR-tontti ja 1 PA-tontti.

Nimistötoimikunta on kokouksissaan 20.9.2023, 31.1.2024 ja 27.1.2026 käsitellyt Metsärinteen nimistölogiikkaa ja ehdottanut olevaan asemakaavaan liittyvälle alueelle katunimiä Hakolantie, Hiittikuja, Köökikuja, Kamarikuja, Keinäsenkuja ja puistolle nimeä Murrinpuisto. Kaavalaajennuksen alueelle Kokelinojan itäpuolella ehdotetaan aluenimeä Kokeli, kadunnimiä Vedenhakijantie, Lähdekuja, Hetekuja, Rimpitie ja puistolle nimeä Taikavarpu.

Kokouksen liitteenä ovat luonnosvaiheen asemakaavakartta, kaavaselostus, Liite 2. Ote rekisterikartasta, Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Liite 5. Ote ajantasa-asemakaavasta, Liite 6. OAS-vaiheen palautteet, Liite 7. Rakennustapaohje Nähtäville asetettavaan aineistoon lisätään vielä Liite 8. Viitesuunnitelma ja havainnekuvat sekä kokouksen oheismateriaalina olevat hulevesiselvitys, meluselvitys, liikennetarkastelut, luontoselvitykset, lepakkokartoitus, rakennettavuusselvitys sekä inventointikohteen arvottamislausunto.

Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen tilasto- ja pienalueilla Ylikylän Haapamaan (105/017) ja Ketolanperän (206/018) tilasto- ja pienalueilla. Asemakaavan muutos koskee kortteleita 17070-17073 sekä niihin liittyviä katu- ja viheralueita. Asemakaavan laajennus koskee liitteestä 2 ilmeneviä kiinteistöjä. Asemakaavalla muodostuvat korttelit 17074-17081, 18000-18011 ja niihin liittyviä katu-, viher- sekä maa- ja metsätalousalueita.

Kaavoituspäällikkö:
Ehdotan, että Metsärinteen asuinalueen laajennusta koskevan asemakaavan luonnosvaiheen aineisto sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoituspäällikön ehdotuksen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaavoitus

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)