Kunnanhallitus, kokous 23.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Vastine Oulun Romu Oy:n ympäristölupahakemuksen valitukseen

244Dno-2025-354

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaija Muraja, kaavoittaja, kaija.muraja@kempele.fi

Perustelut

Oulun seudun ympäristötoimi pyytää Kempeleen kunnalta lausuntoa Oulun Romu Oy:n ympäristölupahakemuksesta, mikäli Kempeleen kunta katsoo lausunnon antamisen aiheelliseksi. Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa erityisesti toiminnan kaavanmukaisuuteen ja sijaintiin Kempeleenharjun pohjavesialueella.
Keskeiset hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutusaikana 17.4.-26.5.2025 Oulun kaupungin internetsivuilla www.ouka.fi/kuulutukset. Tieto kuulutuksesta on julkaistu myös Kempeleen kunnan verkkosivuilla. Lausunnon määräajaksi on asetettu 26.5.2025, lisäaikaa lausunnon antamisen Kempeleen kunta on saanut 4.6.2025 asti. Lausuntopyyntö on kokouksen liitteenä.

Valiokunnalta pyydetään ohjausta lausunnon laatimiseen.

Valiokunnan ohjaus:

Elinvoimavaliokunta (20.5.2025):

Elinvoimavaliokunta ohjasi, että ei lähdettäisi puoltamaan toiminnan laajentamista ehdotetun lausuntoluonnoksen mukaisesti. Lausuntoluonnokseen ohjattiin lisättävän vielä esitetyn toiminnan laajuuden huomiointi suhteessa tontin pinta-alaan, toiminnasta muodostuva tulipaloriski, läheinen asutus, mahdolliset kemikaaliriskit sekä se, että nykyinen vuokrasopimus ei oikeuta autopurkaamotoimintaa eikä kaava salli ympäristölle haitallista toimintaa. Mikäli lupa myönnettäisiin, tulisi harkita määräaikaista lupaa. Pinta- ja pohjavesiä tulisi tarkkailla erityisellä tarkkuudella tarpeeksi usein. Kempeleen vesihuollolta ja VR:ltä tulisi pyytää lisäksi lausunto. Vakuudet tulisivat olla riittävän suuret ympäristövahingon riskin vuoksi, esim. 50 000 eur. 

 

 

Valmistelija

Kaija Muraja, kaavoittaja, kaija.muraja@kempele.fi

Perustelut

Oulun seudun ympäristötoimi pyytää Kempeleen kunnalta lausuntoa Oulun Romu Oy:n ympäristölupahakemuksesta, mikäli Kempeleen kunta katsoo lausunnon antamisen aiheelliseksi. Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa erityisesti toiminnan kaavanmukaisuuteen ja sijaintiin Kempeleenharjun pohjavesialueella. Keskeiset hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutusaikana 17.4.-26.5.2025 Oulun kaupungin internetsivuilla www.ouka.fi/kuulutukset. Tieto kuulutuksesta on julkaistu myös Kempeleen kunnan verkkosivuilla. Lausunnon määräajaksi on asetettu 26.5.2025, lisäaikaa lausunnon antamisen Kempeleen kunta on saanut 4.6.2025 asti. 

Ympäristölupahakemuksesta on keskusteltu sisäisesti teknisten palvelujen ja elinvoimapalvelujen kesken ja lausunnon laatimiseen on päätetty hakea elinvoimavaliokunnan ohjausta.

Elinvoimavaliokunta (20.5.2025):
Elinvoimavaliokunta ohjasi, että ei lähdettäisi puoltamaan toiminnan laajentamista ehdotetun lausuntoluonnoksen mukaisesti. Lausuntoluonnokseen ohjattiin lisättävän vielä esitetyn toiminnan laajuuden huomiointi suhteessa tontin pinta-alaan, toiminnasta muodostuva tulipaloriski, läheinen asutus, mahdolliset kemikaaliriskit sekä se, että nykyinen vuokrasopimus ei oikeuta autopurkaamotoimintaa eikä kaava salli ympäristölle haitallista toimintaa. Mikäli lupa myönnettäisiin, tulisi harkita määräaikaista lupaa. Pinta- ja pohjavesiä tulisi tarkkailla erityisellä tarkkuudella tarpeeksi usein. Kempeleen vesihuollolta ja VR:ltä tulisi pyytää lisäksi lausunto. Vakuudet tulisivat olla riittävän suuret ympäristövahingon riskin vuoksi, esim. 50 000 eur. 

Lausuntoa on muokattu elinvoimavaliokunnan ohjauksen perusteella. Lausuntopyyntö ja lausunto ovat kokouksen liitteinä.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus antaa oheisen viranhaltijatyönä valmistellun ja elinvoimavaliokunnassa ohjatun Kempeleen kunnan lausunnon Oulun Romu Oy:n ympäristölupahakemukseen.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Kunnanjohtaja antoi kokouksessa muutetun päätösehdotuksen muokatun lausunnon muodossa. Kempeleen kunta ei puolla ympäristöluvan myöntämistä ja katsoo että se on tontin vuokrasopimuksen vastainen.

Kunnanhallitus päätti antaa liitteenmukaisen lausunnon.

 

Valmistelija

  • Tuomo Perälä, tekninen johtaja, tuomo.perala@kempele.fi

Perustelut

Oulun Romu Oy on valittanut Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen antamasta kielteisestä ympäristölupapäätöksestä 24.9.2025 § 93. Vaasan hallinto-oikeus varaa Kempeleen kunnan kaavoitusviranomaiselle tilaisuuden antaa kirjallinen vastine valituksen johdosta. Hallinto-oikeus on myöntänyt lisäaikaa vastineen antamiselle 27.2.2026 saakka.

Oulun Romu Oy hakee muutosta Oulun seudun ympäristötoimen tekemään ympäristölupaa koskevaan päätökseen Dno OUKA/10025/11.01.00.01/2024 ja vaatii, että Oulun seudun ympäristötoimen päätös kumotaan ja ympäristölupahakemus palautetaan uudelleen käsiteltäväksi. Valituksen perustelut koskevat kaavanvastaisuutta ja maaperän- ja pohjaveden pilaamiskieltoa. Vastinetta on pyydetty Kempeleen kunnan kaavoitusviranomaiselta, joten kunnan vastineessa otetaan kantaa ympäristölupahakemuksen kaavanvastaisuuteen.

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus antaa Kempeleen kunnan kaavoitusviranomaisen valmisteleman vastineen Oulun Romu Oy:n valitukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Vaasan hallinto-oikeus, kaavoitus

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)