Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

§ 315 Valtuuston päätösten täytäntöönpano

Valmistelija

  • Toni Saranpää, hallintojohtaja, toni.saranpaa@kempele.fi

Perustelut

Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Kuntaliitolta on pyydetty lausuntoa valtuuston 11.9.2023 §:n 63 päätöskohdasta 3, koska päätöksen johdosta tarkastuslautakunnan kokoonpano ei täytä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n 1 momentin määräystä, jonka mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Tarkastuslautakunnassa syntyisi tilanne, jossa naisia olisi 80 %:a ja miehiä 20 %:a toimielimen kokoonpanosta. Kuntaliiton lausunnon mukaan valiokuntamallissakaan ei voida jättää mainittua tasa-arvolain säännöstä noudattamatta, sillä valiokuntamallia ei ole pidettävä säännöksessä mainittuna erityisenä syynä, joten valtuuston päätöstä on pidettävä lainvastaisena ja se on saatettava valtuustoon uudelleen käsiteltäväksi.

Hallintojohtaja:
Kunnanhallitus

  1. toteaa valtuuston päätöksen 11.9.2023 §:n 63 päätöskohdan 3 tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin vastaiseksi, päättää jättää asian täytäntöön panematta ja palauttaa sen valtuuston käsiteltäväksi ja
  2. toteaa valtuuston kokouksessaan 11.9.2023 tekemät muut päätökset laillisiksi ja valtuuston toimivaltaan kuuluviksi ja päättää panna ne täytäntöön.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sari Perälä

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)