Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

§ 324 Otto-oikeusasiat

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Viranhaltijoiden 4.9.-21.9.2023 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista.

Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Elinvoimajohtaja
Yleinen päätös:
§ 25 Yritystontin varauksen päättyminen / Zeniitti 27002- 1, 12.09.2023
§ 26 Yritystontin varauksen jatkaminen / Ristisuo 3053- 6, 12.09.2023

Kempele Akatemian johtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 8 Erilliskorvaukset Akatemia Action -yhteyshenkilöille, 08.09.2023

Kunnallistekniikkapäällikkö
Hankintapäätös:
§ 29 Mullan seulonta, 18.09.2023
§ 30 Korotetun risteysalueen rakentaminen Honkaseen, 19.09.2023

Kunnossapitoinsinööri
Yleinen päätös:
§ 10 Piriläntie- hidaste, 07.09.2023
§ 11 Hallikuja, pysäköintikieltoalue, 15.09.2023
§ 12 Piriläntie- Lapsia, 19.09.2023

Rehtori, Ylikylän koulu
Henkilöstöpäätös:
§ 33 Koulunkäyntiohjaajan määräaikainen tehtävä / Ylikylän koulu, 18.09.2023

Tekninen johtaja
Yleinen päätös:
§ 36 Teknisten palveluiden käyttötaloussuunnitelma 2023, 18.09.2023

Tietohallintopäällikkö
Hankintapäätös:
§ 8 Lupatietojen konversio Tiera Cityyn, 05.09.2023
§ 9 Kuntien Tiera Oy:n Paikkatietopalvelun hankinta, 08.09.2023

Varhaiskasvatuksen johtaja
§ 162 Kirkonkylän uuden päiväkodin monitoimisalin liikuntavälineet, 14.09.2023
Yleinen päätös:
§ 160 Varhaiskasvatuspalveluiden käyttösuunnitelma vuodelle 2023, 06.09.2023

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon peruste

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 42c §)