Kunnanhallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 273 Valtuustoaloite / Palveluseteli koneelliseen annosjakeluun / Kokoomuksen valtuustoryhmä ym.

244Dno-2022-311

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tiina Gallén esitti Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteen:

"Koneellisessa annosjakelussa asiakas saa lääkkeensä apteekista koneellisesti pakattuna käteviin kerta-annospusseihin kahdeksi viikoksi kerrallaan. Koneelliseen annosjakeluun kuuluu lääkityksen tarkastus ja yleensä apteekki hoitaa myös annosjakeluasiakkaan reseptien uusimisen. Lääkkeet hinnoitellaan kahden viikon annoksissa. Koneellinen annosjakelu pienentää lääkemenoja sekä vähentää lääkehävikkiä.

Koneellinen annosjakelu on parantanut lääkitysturvallisuutta, sillä jokaisen annosjakeluasiakkaan lääkitys tarkastetaan apteekissa. Lääkityksen tarkastuksessa käydään läpi mm. lääkkeiden haittavaikutukset, yhteisvaikutukset, annokset ja ottoajat. Jos epäkohtia nousee esille, kerrotaan siitä asiakkaalle, hoitajalle tai lääkärille. Näin saadaan ajoissa kiinni mahdolliset lääkehoidon ongelmat. Apteekki useimmiten myös huolehtii reseptien uusimisen, jolloin lääkehoidon jatkuvuus parantuu. Koneellisessa annosjakelussa robotti jakaa lääkkeet pusseihin ja ottaa kuvan jokaisesta pussista, jolloin kaikki lääkejaot tallentuvat ja myös jälkikäteen voidaan tarkastaa, onko pussit jaettu oikein. Koska robotti tekee huomattavasti vähemmän virheitä kuin ihminen, parantuu lääkitysturvallisuus myös tältä kannalta.

Koneellinen annosjakelu helpottaa lääkkeiden ottamista. Lääkkeet on pakattu valmiiksi kerta-annospusseihin, jotka ovat rullalla niiden ottojärjestyksessä. Jokaisessa rullassa lukee asiakkaan nimi ja lääkkeiden ottoaika. Rullista on helppo nähdä, jos joku annos on jäänyt välistä. Monille ihmisille voi olla hankalaa muistaa ottaa lääkkeet purkeista oikeaan aikaan tai dosetin täyttäminen voi olla haastavaa. Lääkkeet on yleensä myös helpompi ottaa annospusseista esim. nivelvaivoista kärsivälle asiakkaille.

Koneellinen annosjakelu pienentää lääkehoidon kustannuksia ja lääkehävikkiä. Koska pussit jaetaan aina kahdeksi viikoksi, pystytään lääkitysmuutokset tekemään melko nopeasti. Asiakas maksaa vain hänelle jaetuista lääkkeistä. Huolimatta annosjakelun jakelukustannuksista, useimpien asiakkaiden lääkemenot pienenevät koneellisessa annosjakelussa. Koska lääkkeitä ei mene hukkaan, pienentyy myös lääkehävikki. Lääkehävikin ja lääkemenojen pienentyminen säästää siis sekä ympäristöä että rahaa.

Koneellisesta annosjakelusta hyötyvät ihmiset, joilla on vähintään viisi säännöllistä lääkettä. Erityisesti annosjakelusta hyötyvät iäkkäät henkilöt, mutta myös nuoremmat monilääkityt voivat saada suuren hyödyn koneellisesta annosjakelusta. Koneellisen annosjakelun avulla lääkitys on aina ajan tasalla ja lääkkeet on jaettu oikein, mikä parantaa lääkitysturvallisuutta, joka puolestaan vähentää lääkkeisiin liittyviä päivystyskäyntejä (josta seuraa kustannussäästöjä).

Koneelliseen annosjakeluun tulisi tarjota palveluseteliä niille, jotka hyötyvät lääkärin mielestä koneellisesta annosjakelusta huolimatta siitä, kuinka paljon tukea henkilöt tarvitsevat muuten terveydellisesti. Myös henkilö, joka pärjää hyvin kotona ilman ylimääräistä apua, hyötyy koneellisesta annosjakelusta."

Päätös

Aloite lähetetään kunnanhallitukselle asianmukaisia toimenpiteitä varten.

Perustelut

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että aloite lähetetään peruspalvelujen valmisteltavaksi ja palveluvaliokunnan ohjattavaksi.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jouko Koskela, terveysjohtaja, jouko.koskela@kempele.fi

Perustelut

Lääkkeiden potilaskohtainen annosjakelu on palvelu, jossa apteekki toimittaa potilaan säännöllisesti käyttämät lääkkeet jaeltuina annoskohtaisiin pusseihin tai annostelijoihin yleensä kahden viikon erissä. Jakelu voidaan tehdä koneellisesti tai manuaalisesti eli käsityönä. Potilas tai hänen asioidensa hoitaja noutaa lääkkeet apteekista yleensä kahden viikon välein. Potilaskohtainen annosjakelupalvelu on yleensä perustunut paikallisesti sovittuihin toimintamalleihin. Toimintamalli koskee pääasiassa avoterveydenhuollossa tehtävää annosjakelupalvelua, jossa tyypilliset asiakkaat ovat kotihoidon ja palvelutalojen asiakkaita. Toimintamallia voidaan soveltaa myös laitoshoidossa ja tilanteissa, joissa potilas tai omainen hankkii palvelun itse. Päätös palveluun siirtymisestä tulee tehdä yksilöllisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:1;  Lääkkeiden potilaskohtaisen annosjakelun hyvät toimintatavat. Potilaskohtainen annosjakelu sopii niille potilaille, joilla on säännöllisessä käytössä  useita suun kautta otettavia lääkkeitä ja joiden lääkehoito on riittävän vakiintunutta. Mikäli lääkitysmuutoksia tehdään useammin kuin kuukausittain, lääkehoito ei ole riittävän vakiintunutta sopiakseen annosjakeluun. Tarvittaessa otettavia lääkkeitä, kuten unilääkkeitä, ei pääsääntöisesti tule määrätä annosjaeltaviksi. Annosjakeluresepteiksi ei kirjoiteta säännöllisessä käytössä olevia laastareita, voiteita, tippoja, jauheita tai injektioita. Annosjaeltavaksi kelpaavat tabletit valitaan riskiarvioinnin kautta siten, että liian hauraat, kosteus- tai valoherkät ja kontaminoivat valmisteet suljetaan annosjakelun ulkopuolelle. Lääkäri päättää annosjakeluun siirtymisestä aina yksilöllisesti, ja se dokumentoidaan potilaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan (potilastietojärjestelmään). Päätös tehdään yhteisymmärryksessä potilaan tai hänen omaisensa/hoitohenkilöstön kanssa. Siinä tulee huomioida myös potilaan halukkuus siirtyä perinteisestä lääkkeenjakelusta potilaskohtaiseen annosjakeluun. Potilas, joka kieltää apteekin lääkevalmistevaihdon, ei sovellu potilaskohtaiseen (koneelliseen) annosjakeluun. Annosjakeluyksikkö tekee aina asiakkaan annosjakelun aloituksen yhteydessä lääkityksen tarkistuksen. Tämä tarkoittaa käytännössä yhteisvaikutusten ja päällekkäislääkityksen tarkistusta. Apteekki perii lääkkeitä toimittaessaan 2,39 euron toimitusmaksun. Annosjakelussa toimitusmaksu on kuitenkin 0,20 euroa/hoitoviikko, koska annosjaellut lääkkeet toimitetaan asiakkaalle useassa erässä. Jos toimitettavat lääkkeet ovat korvattavia, asiakas saa korvauksen myös toimitusmaksusta (hintatieto Kela 12/2019).  Apteekit hinnoittelevat tarjoamansa lääkkeiden annosjakelupalvelun itsenäisesti. Annosjakelupalkkio voidaan korvata 75 vuotta täyttäneelle asiakkaalle mikäli

  • hänellä on annosjakelun alkaessa käytössä vähintään kuusi annosjakeluun soveltuvaa korvattavaa lääkettä
  • lääkäri on tarkastanut, että asiakkaalla ei ole tarpeettomia, keskenään yhteen sopimattomia tai päällekkäisiä lääkityksiä
  • lääkäri on arvioinut annosjakeluun siirtymisen tarpeelliseksi ja tehnyt potilaan lääkemääräykseen merkinnän ”annosjakelu”

Kela korvaa apteekin perimästä annosjakelupalkkiosta 40 prosenttia. Korvausta voi kuitenkin saada korkeintaan 1,26 euroa/viikko. Korvauksen saa yleensä suorakorvauksena apteekista. Asiakkaalle maksettavaksi jäävä omavastuu ei kerrytä alkuomavastuuta eikä vuosiomavastuuta (lääkekatto). Siitä ei myöskään makseta lisäkorvausta. Kela ei voi maksaa korvausta annosjakelupalkkiosta kunnan järjestämän lääkejakelun piirissä oleville henkilöille. Kempeleen sote-palveluissa kotisairaanhoito tekee annosjakelussa olevien asiakkaiden lääketilaukset maanantaisin, apteekki oman tilauksensa tiistaisin Anja-järjestelmään (annosjakelujärjestelmään) ja silloin lääkepussit ovat kotihoidon jakelussa loppuviikosta.  Haasteita annosjakeluun tuovat lääkemuutokset ja -vaihdokset, yllättäen myös arkipyhät sekä ajoittaiset ko. lääkevalmisteiden toimituskatkokset.  Kotihoidon kautta annosjakelussa on noin 60–70 asiakasta ja lisäksi useat palvelukodit. Annosjakelun piirissä olevien asiakkaiden reseptien laatiminen ja ajantasaisena ylläpito on lääkärille tavanomaisia työläämpää ja aikaa vievää, etenkin annosmuutokset kirjaaminen järjestelmiin tapahtuu monen toimenpiteen kautta. Myös valitettavat lääkkeiden toimituskatkokset edellyttävät äkillisiä uusia Anja -reseptien laatimisia, koska annosjakelun tulee saada asiasta uudistettu resepti. Tarvittaessa otettavat ja kuurilääkkeet edellyttävät eri reseptejä, koska ne eivät sovellu annosjakeluun. Annosjakelu soveltuu hyvin ns. palveluiden piirissä olevien monilääkittyjen ja stabiilissa hoidossa olevien asiakkaiden lääkehoitoon, se helpottaa ja tekee turvallisemmaksi asiakkaan lääkehoidon toteuttamisen. Annosjakelupalvelua voi käyttää myös muut omatoimiset henkilöt oman ja lääkärin kanssa tehdyn harkinnan perusteella. Palvelun voi ottaa käyttöön omakustanteisesti ja hoitaa asian oman lääkärinsä kanssa.  Usein kynnyksenä ovat mm. lääkeannospussien parin viikon välein toistuva noutaminen apteekista, ja näin syntyvät kustannukset sekä osan lääkkeistä soveltumattomuus annosjakeluun.  Lääkeannosjakelun kautta mahdolliset syntyvät lääkehävikit ja niistä syntyvät kustannussäästöt tulevat potilaat itsensä hyväksi ja voivat kompensoiva annosjakelusta aiheutuvia apteekkimaksuja.

Sote-palvelut siirtyvät kokonaisuutena Hyvinvointialueille 1.1.2023 ja jatkossa HVA:t tekevät omat yhteiset linjauksena sote-asioissa, jotka voivat koskea myös lääkkeiden annosjakelua. Kempeleen kunnan talousarviossa ei ole varauduttu lääkkeiden koneellisen tai muun annosjakelun palvelusetelin käyttöönottoon vuoden 2022 syksyn aikana. Lääkkeiden annosjakelun kustannuslaskelmaa ei ole esittää, koska palvelujen kysynnästä ei ole arvioita ja apteekit voivat hinnoitella palvelunsa ihan itsenäisesti. Asian suhteen ei ole käynnistetty palveluseteliprosessia. Kempeleen kunnan talousarviossa ei ole varauduttu lääkkeiden annosjakelun palvelusetelin käyttöönottoon vuoden 2022 syksyn aikana.  Sote-palvelut siirtyvät kokonaisuutena Hyvinvointialueille 1.1.2023 ja jatkossa HVA:t tekevät omat yhteiset linjauksena sote-asioissa, jotka voivat koskea myös lääkkeiden annosjakelua.

Palveluvaliokunta (6.9.2022):
Terveysjohtaja esitteli vastauksen Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteisiin  § 79 ja § 80. Palveluvaliokunta on terveysjohtajan kanssa samaa mieltä siitä, että itse aloitteissa olevat asiat ovat positiivisia ja kannatettavia. Palveluvaliokunta ei kuitenkaan näe tarvetta siirtyä ehdotettuihin palveluihin, koska ne sote-palveluihin kuuluvina siirtyvät kokonaisuudessaan hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, eikä niihin näin ollen ole talousarviossa varauduttu. 

Sosiaali- ja terveysjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy aloitteeseen annetun vastauksen palveluvaliokunnan ohjauksen mukaisesti.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy sosiaali- ja terveysjohtajan päätösehdotuksenja saattaa aloitteen käsittelyn edelleen valtuuston tietoon.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.