Kunnanhallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 265 Kaavoituskatsaus 2022

244Dno-2022-672

Valmistelija

  • Kaija Muraja, kaavoittaja, kaija.muraja@kempele.fi

Perustelut

Kunnan tulee maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 §) mukaan laatia vähintään kerran vuodessa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Katsauksessa käydään lyhyesti läpi tämänhetkinen kaavoitustilanne sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen sisältöön. Kaavoituskatsaus on osa vuoropuhelua, jota kunta käy kaavoituksen eri vaiheissa kuntalaisten, maanomistajien sekä muiden osallisten ja yhteistyötahojen kanssa. Kaavoituskatsaus kertoo asukkaille heidän ympäristössään tapahtuvien muutossuunnitelmien lähtökohdista, sisällöstä, aikatauluista ja vaikutusmahdollisuuksista. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kempeleessä asuntotonttitarjontaa hallinnoi teknisissä palveluissa maankäyttöpäällikkö ja yritystonttitarjontaa yrityspalveluissa elinkeinojohtaja. Kempeleen kunnan ajantasainen, jatkuvasti päivittyvä tonttitilanne löytyy kunnan nettisivuilta Tonttipörssistä. Lisäksi asuntotonttitarjontaa ohjaa Kempeleen asunto-ohjelma, jonka päivityksen vuosille 2020-2025 valtuusto hyväksyi kokouksessaan 1.9.2020 § 46.

Kempeleen kunnan kaavoituskatsauksessa 2022 avataan kunnan maankäyttöperiaatteita, kaavahierarkiaa ja kaavoitusprosessin kulkua. Kaavoituskatsauksen teksti sekä kartta Kempeleen kunnan valmistuneista, vireillä olevista ja tulevista yleis- ja asemakaavahankkeista ovat esityslistan liitteinä. Kaavoituskatsauksesta on lain mukaan tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. Hyväksytty kaavoituskatsaus julkaistaan kunnan kaavoituksen nettisivuilla ja 5.10.2022 ilmestyvän Kempeleen kuntatiedotteen erillisenä liitteenä. Kaavoituskatsaus toimitetaan tiedoksi olennaisille yhteistyötahoille ja Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskukseen. 

Kempeleen kunnan toimintasäännön mukaan kaavoituskatsauksen laatiminen ja hyväksyminen kuuluu kunnanhallituksen ratkaisuvallan piiriin (II luku, 6 §, kohta 28).

Tekninen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy Kempeleen kunnan kaavoituskatsauksen 2022.

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Merkittiin, että kaavoittaja Kaija Muraja saapui kokoukseen ennen asian käsittelyä.

Tiedoksi

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, tekninen johtaja, maankäyttöpäällikkö, kaavoitus