Kunnanhallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 260 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset ajalle 1.7.-31.12.2022

244Dno-2022-21

Valmistelija

  • Virpi Uutela, varhaiskasvatuksen johtaja, virpi.uutela@kempele.fi

Perustelut

Suomen Kuntaliitto on yleiskirjeessään 6/2022 (17.8.2022) antanut suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista ajalle 1.7.-31.12.2022. Omassa kodissa työskenteleville perhepäivähoitajille korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset KVTES:n perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13§:n mukaan Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti. Tässä suosituksessa mainittuja kustannuskorvauksia tarkistettaessa käytetään perusteena kuluttajahintaindeksiä ja sen alaindeksiä 01 Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat. Suomen Kuntaliitto on tarkistanut uudelleen perhepäivähoidon kustannuskorvaussuositustaan vuodelle 2022 johtuen perhepäivähoidon kustannuksiin vaikuttaneista hintojen korotuksista. Muilta osin aiemmin annettua suositusta ei ole muutettu.

Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta KT Kuntatyönantajien ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.7.-31.12.2022 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia.

Kustannuskorvaus

€/päivä 1.7-31.12.2022

€/päivä 1.1-30.6.2022

aamiainen tai välipala tai iltapala

0,83

0,76  

lounas tai päivällinen

1,97

1,80

muu kustannus (kokopäivä)

1,97

1,88

muu kustannus (osapäivä)

0,99

0,94


Kustannuskorvausten on tarkoitus kattaa hoidosta perhepäivähoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset. Muun kustannuksen osuus muussa kuin kokopäiväisessä hoidossa lasketaan suhteutettuna päivittäisen hoitoajan ajoittumiseen ja pituuteen. Erityisruokavalio järjestetään lapselle terveydellisistä ja varhaiskasvatuslain 11 §:stä johtuvista syistä. Erityisruokavaliota tarvitsevan lapsen hoidosta suoritettavat kustannuskorvaukset arvioidaan tapauskohtaisesti ja kustannuskorvaus korotetaan tavallisempien erityisruokavalioiden ollessa kysymyksessä enintään 30 %:lla tavallisen ruokavalion aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna.

Suomen Kuntaliiton suositus kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista ajalle 1.7.-31.12.2022 (Yleiskirje 6/2022, 17.8.2022) on esityslistan liitteenä.

Varhaiskasvatuksen johtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus päättää hyväksyä omassa kodissa työskenteleville perhepäivähoitajille maksettavat kustannuskorvaukset ajalla 1.7.-31.12.2022 seuraavasti:

1)      Aamupala tai välipala tai iltapala, €/pv                                                     0,83

2)      Lounas tai päivällinen, €/pv                                                                          1,97

3)      Muu kustannus, kokopäiväinen, €/pv                                                       1,97

4)      Muu kustannus, osapäiväinen, €/pv                                                          0,99

5)      Erityisruokavaliot Suomen Kuntaliitosuosituksen mukaisesti

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy varhaiskasvatusjohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Merkittiin, että Minna Vinkki poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Varhaiskasvatuksen johtaja