Kunnanhallitus, kokous 13.11.2023

§ 383 Nuorisovaltuuston valinta kaudelle 2024-2025

244Dno-2023-605

Valmistelija

  • Sanna Tauriainen, nuorisopalveluiden päällikkö, sanna.tauriainen@kempele.fi

Perustelut

Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista säädetään nuorisolain (1285 /2016) 24 §:ssä sekä kuntalain (410/2015) 26 §:ssä. Laissa säädetään, että nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto vai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä.

Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Laissa ei säädetä nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valinnasta eikä toimintatavoista, vaan ne ovat kunnan vapaasti päätettävissä. Nuorisovaltuuston toimikaudeksi on muodostunut kaksi vuotta. Nykyinen kausi päättyy 31.12.23 ja uusi kausi alkaisi 1.1.2024. Nuorisovaltuusto on valinnut keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Nuorisovaltuuston vastuuhenkilönä ja sihteerinä on toiminut nuorisopalvelujen päällikkö.

Hallintosäännön 21 luvun 3 §:n mukaan nuorisovaltuuston puheenjohtajalla ja toisella nuorisovaltuuston nimeämällä edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston kokouksessa. Hallintosäännön 17 luvun ja 9§:n mukaan nuorisovaltuuston valitsemalla edustajalla on läsnäolo ja puheoikeus valiokuntien kokouksissa. Nuorisovaltuustoa on myös pyydetty nimeämään edustaja LANUPE-neuvoston kokouksiin kuluneella toimikaudella. Lisäksi työryhmiä nimettäessä huomioidaan nuorisovaltuuston edustus.

Valintaprosessi
Nuorisovaltuuston nimeämistä varten järjestettiin hakumenettely. Sähköinen haku nuorisovaltuustoon oli auki nuorisopalvelujen internet-sivuilla 9.-27.10.23 välisen ajan. Hakua mainostettiin kouluilla, kuntatiedotteessa, nettisivuilla ja somealustoilla sekä pop-up tyyppisesti paikoissa, jossa nuoria kohdattiin.

Nuorisovaltuustoon haettiin 15:sta nuorta, jotka ovat 13-18 -vuotiaita kempeleläisiä. Hakijat saivat kertoa omin sanoin itsestään, kokemuksiaan ja ajatuksia vaikuttamisesta, ajatuksia mikä Kempeleessä nuorten kannalta on hyvin ja mitä pitää kehittää sekä miksi haluaisi mukaan nuorisovaltuustoon.

Määräaikaan mennessä saapui 16:n nuoren ansiokkaat hakemukset. Nuorisovaltuuston valintaan on tehty käytettäväksi prosessi, jolla olisi voitu tapasuolisesti ja -vertaisesti valita nuorisovaltuutetut. Estettä ei kuitenkaan ole sille, että kaikki hakijat valittaisiin nuorisovaltuustoon kaudelle 2024-2025. Hakijoille on tarkoitus järjestää ennen vuoden vaihtumista ryhmäytymistä sekä perehdytystä nuorisovaltuuston toiminnasta.

Hallintojohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus

  1. valitsee jäljellä olevalle toimikaudelleen nuorisovaltuutetuiksi seuraavat nuoret: Vili Isokoski, Heta Lauttamus, Minea Lambacka, Janna Kärkkäinen, Elmer Hakala, Kaisla Hepoviita, Venla Mikaela Laaninen, Essi Nättinen, Aini Kohtala, Ella Teirikko, Rasmus Isoaho, Armi Kallio, Vanessa Väliaho, Sara Suvanto, Vili Kanniainen ja Sakari Ranta;
  2. antaa nuorisovaltuustolle oikeuden nimetä keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ja
  3. nimeää nuorisovaltuuston vastuuhenkilöksi ja sihteeriksi nuorisopalveluiden päällikön.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, tuomas.lohi@kempele.fi

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Tuukka Myllymäki

Kokouskäsittely

Merkittiin, että Tuukka Myllymäki ilmoitti olevansa esteellinen (asianosaisjäävi, asia koskee läheistä) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. 

Tiedoksi

Asianosaiset, nuorisopalveluiden päällikkö